Talo Nuuka – 2010-luvulle päivitetty perinnetalo

Rakennuttajapariskunnan Teija ja Henri Mäkisen koti nousi vuonna 2016 Pruukinrannan asuntomessualueelle upean suomalaisen luonnon keskelle. Hiljaiseksi ja harmoniseksi suunnitellun talon perinteet ovat puurakentamisessa, jossa yhdistyvät hiilitehokkuus sekä arjen toiminnallisuus. ”NUUKA” on hengittävä, selluvillaeristeinen passiivitasoinen puutalo, jossa panostettiin erityisesti sisäilman laatuun.

Nyt pari vuotta myöhemmin on aika kysellä, miltä asuminen on tuntunut. Lähestyimme talon isäntää, Henri Mäkistä ja tiedustelimme tuntoja nyt muutama vuosi myöhemmin. Rakennusinsinöörinä Henrille on tärkeää talon rakennusfysikaalinen toiminta ja sisäilman laatu. Hengittävä, dynaaminen rakenne oli ensimmäinen valintakriteeri myös Nuukaa suunniteltaessa.

”Kun vieraat astuvat ensimmäistä kertaa kylään, huomioivat he yleensä heti hyvän huoneilman”

– Oikein mukavasti on mennyt, alue on hyvä ja olemme Nuukaan kotina erittäin tyytyväisiä. Viihtyvyys ja sisäilma ovat olleet erinomaisia, asia jonka myös kylässä käyneet huomioivat ensimmäisenä. Passiivitalon perusidea on kaikkinensa ollut onnistunut.

Eristeenä Selluvillaa käytettiin niin yläpohjassa kuin seinärakenteissakin

– Kokemuksesta tiedän, että selluvilla mahdollistaa muovittoman rakenteen ja pidän tätä ominaisuutta tärkeänä terveen talon rakentamisessa. Näin ei sisäilmaan erity kemikaaleja. Yläpohjan lisäksi, myös toimiva puuseinärakenne tasaa kosteusteknisesti vesihöyryä kumpaankin suuntaan ja osallistuu sisäilman kosteudenhallintaan. Rakenne on turvallinen ja kestävä käytössä, Henri kertoo.

Itse myös rakennusalan ammattilaisena Henri suosittelee Termex-Selluvillaa. Puupohjaisena lämmöneristeenä se mahdollistaa kosteus- ja lämpöteknisesti oikein toimivan puurakenteen. Hengittävä lämmöneriste tasaa rakenteen kosteusvaihteluja ja vähentää näin puurungon kosteusrasitusta.

– Pysyviin rakenteisiin kannatti satsata. Myös valmiisiin talopaketteihin pitää osata vaatia terve, ekologinen materiaali. Se ei ollut investointina oikeastaan yhtään kalliimpi, kuin tavanomaiset vaihtoehdot ja päinvastoin tuottaa mukavasti säästöjä käytön myötä, toteaa Henri Mäkinen